Julkaistu: 01.03.2024

Lihanjalostuslaitoksen toiminta käynnistyi Rahoitusneuvojan järjestämän viiden miljoonan euron rahoituksen avulla

Lihanjalostuslaitoksen toiminta käynnistyi Rahoitusneuvojan järjestämän viiden miljoonan euron rahoituksen avulla
Rahoitusneuvoja löysi sopivan rahoittajan, jotta lihanjalostuslaitoksen toiminta saatiin käyntiin.
Pohjois-Suomessa sijaitseva moderni lihanjalostuslaitos seisoi uudenkarheana tyhjäkäynnillä, koska yrityksen silloinen pankki ei myöntänyt käyttöpääomaa toiminnan käynnistämiseen. Yritys oli pankkisuhteensa kanssa umpikujassa pyytäessään Rahoitusneuvojalta apua tilanteen ratkaisemiseen.
Uusi lihanjalostuslaitos oli aloittamassa toimintaansa syksyllä 2020, mutta laitetoimitusten myöhästymisen vuoksi tehtaan avaaminen viivästyi ja ensimmäinen poronteurastuskausi meni sivu suun. Yrityksellä oli lainaa 3 miljoonaa euroa, jonka lisäksi käyttöpääomaa tarvittiin 2 miljoonaa euroa. Viivästymisten vuoksi pankki ei enää myöntänyt alun perin luvattua käyttöpääomaa. Sen myötä pankkisuhde ajautui negatiiviseen kierteeseen, vaikka yritys hoiti säntillisesti kaikki lyhennykset pankin suuntaan.

Rahoitusneuvojan liiketoimintajohtaja Pekka Pistokoski sai avunpyynnön tilanteen ratkaisemiseksi.

— Esittelin asiakkaalle Suomen Rahoitusneuvoja Oy:n toimintatavan ja hän kiinnostui asiasta. Koska kyseessä oli haastava, kaiken kaikkiaan 5 miljoonan euron rahoituskokonaisuus, oli Rahoitusneuvojan monipuoliselle osaamiselle käyttöä.

Rahoitusneuvojan rahoituskonsulteista koostuva tiimi aloitti tapauksen työstämisen alkuvuodesta 2023 tavoitteena saada yritykselle tarvittava käyttöpääoma syksyyn mennessä, ennen uutta poronteurastuskauden alkua.

— Kävimme työryhmän kanssa keskustelun tilinpäätöstietojen perusteella ja pohdimme, mitä vaihtoehtoja meillä olisi tilanteen ratkaisemiseksi. Luotimme, että näin haastavankin tapauksen rahoitus saadaan kyllä järjestymään, Pekka Pistokoski kertoo.


Rahoitusneuvojan asiantunteva tiimi vakuutti rahoittajan


Rahoituksen saamisessa riitti vaikeusastetta. Tiimi oli yhteydessä useampaan rahoittajatahoon ja tunnusteluja tehtiin jopa ulkomaita myöten. Vaikka yrityksen liiketoiminnan ennusteet näyttivät hyvältä, monia rahoittajia epäilytti muun muassa yrityksen pohjoinen sijainti ja eksoottinen toimiala.

— Ei ole helppoa esitellä helsinkiläiselle pankinjohtajalle Pohjois-Suomessa sijaitsevaa tuotantolaitosta. Olemmehan me täällä kaukana päätöksentekopaikoista. Poronlihaa myydään pääosin pohjoisen hotelleille ja ravintoloille, joten toimiala on riippuvainen kausiluontoisesta matkailusta, kertoo itsekin pohjoisessa asuva Pekka Pistokoski.

Rahoitusneuvojan työryhmä kokosi kattavat materiaalit, joiden avulla rahoittajia lähestyttiin ja kokoontui viikoittain pohtimaan tilanteen etenemistä. Huhtikuun lopussa koko ryhmä matkusti pohjoiseen tutustumaan tuotantolaitokseen.

Kesällä 2023 Rahoitusneuvojan Lauri Takala löysi Oma Säästöpankista sopivat henkilöt, joille toimiala oli entuudestaan tuttu.

— Kävimme asiat perusteellisesti läpi ja esittelimme lopullisen rahoitushakemuksen. He lupasivat palata asiaan mahdollisimman pian ja jo kahden päivän päästä he ilmoittivat, että rahoitus järjestyy, Pekka Pistokoski kertoo tyytyväisenä nopeaan ratkaisuun.

Rahoittaja vakuuttui Rahoitusneuvojan asiantuntevasta näkemyksestä ja huolellisesta pohjatyöstä.

— Tämä on malliesimerkki siitä, miten saimme rahoituksen järjestymään ammattimaisella yhteistyöllä. Parasta oli kuitenkin nähdä, kuinka helpottunut ja tyytyväinen asiakkaamme oli tilanteen ratkettua, Pekka Pistokoski iloitsee.

Ota yhteyttä
Rahoitusneuvojaan


Pekka Pistokoski

Pekka Pistokoski

Vt. liiketoimintajohtaja, hallituksen jäsen

Soita 040 939 3398
Lähetä sähköpostia


Jaa hyviä uutisia