Rahoitusjohtaja johdon tueksi

Jos yrityksesi kohtaa kassavirtahaasteen, on tekemässä yritysjärjestelyitä tai tarvitsee kokonaisvaltaisen rahoitusratkaisun liiketoiminnan skaalaamiseksi, me voimme auttaa. Tarjoamme kokeneet rahoitusneuvojamme yrityksesi käyttöön ulkoistetuksi väliaikaiseksi rahoitusjohtajaksi.
Rahoitusjohtaja on kokenut yritysrahoituksen asiantuntija. Rahoitusjohtajan ydinosaamista ovat esimerkiksi yritysrahoitus, tilinpäätösanalyysit, yritysjärjestelyt ja liiketoiminnan konsultointi osana yrityksen johtoryhmää. Rahoitusjohtajana toimiminen vaatii hyviä verkostoja rahoittajiin, laajaa osaamista yritysrahoituksen eri muodoista ja sulavia neuvottelutaitoja.

Vuokratyövoimana hankittu rahoitusjohtajamme on käytettävissäsi esimerkiksi määräaikaisiin taloushallinnon projekteihin, sijaisuuksiin tai pidemmäksi ajaksi osaksi yrityksesi johtoa.

Rahoitusjohtaja huolehtii usein käytännössä yrityksen varainhankinnan kokonaisuudesta. Se tarkoittaa vieraan pääoman hankkimisen lisäksi esimerkiksi päätöksen tekoa tukevien analyysien tekemistä toimivan johdon tukemiseksi rahoituspäätöksissä tai rahoituspäätösten konkreettista tekemistä itsenäisesti.

Monella pienellä tai keskisuurella yrityksellä ei ole mahdollisuutta palkata vakituisella sopimuksella omaa talousjohtajaa tai rajatumpaan toimenkuvaan keskittyvää rahoitusjohtajaa, vaikka yrityksen kasvun ja liiketoiminnan skaalaamisen kannalta kyseessä olisi avainasia.

Syyt näihin haasteisiin ovat moninaiset. Siksi Suomen Rahoitusneuvoja tarjoaakin yritysten käyttöön kokeneita rahoituskonsulttejaan ulkoistetuksi rahoitusjohtajaksi. Rahoitusneuvojillamme on vuosien kokemus vaativien rahoitushankkeiden analysoinnista, suunnittelusta ja läpiviennistä.





Analysoimme, suunnittelemme, toteutamme

Vuokraa rahoitusjohtaja


Jos mietit, mitä tarjoamamme palvelu konkreettisesti sisältää ja voisiko ulkoistettu rahoitusjohtaja olla oikea ratkaisu yrityksellesi, voimme selventää palveluamme käytännön esimerkkien avulla. Ulkoistettu, yrityksellesi vuokrattu rahoitusjohtaja voi olla suunnittelemassa, johtamassa ja toteuttamassa esimerkiksi seuraavia rahoitukseen liittyviä hankkeita:

  • Kasvuyrityksen rahoituskierroksen tai merkittävien investointien rahoittamisen onnistunut läpivienti
  • Yrityskaupan rahoitus ja kaupan onnistunut läpivienti
  • Kassavirtaongelmien ratkaiseminen ja rahoituksen järjestäminen liiketoiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi
  • Käyttöomaisuuteen, koneisiin ja laitteisiin sekä kiinteistöihin sidotun pääoman vapauttaminen rahoitusratkaisujen avulla
  • Investointipäätösprosessin ja siihen liittyvien sisäisten arviointityökalujen kehittäminen






Oikean profiilin
rahoitusjohtaja


Vuokrarahoitusjohtaja pystyy toimimaan itsenäisesti toimitusjohtajan tai talousjohtajan oikeana kätenä ja kantamaan kokonaisvaltaista vastuuta sovituista taloushallinnon ja rahoituksen osa-alueista.

Keskustelemme mielellämme kanssasi lisää siitä, mihin juuri sinun yrityksesi tarvitsee vuokratalousjohtajaa. Voimme miettiä yhdessä, kuinka pitkäaikainen toimeksianto on, miten paljon työtä toimeksiantoon liittyy kuukausittain ja minkälaista kokemusta tehtävässä onnistuminen edellyttää.

Ota yhteyttä ja selvitämme yhdessä, olisiko vuokratalousjohtaja ratkaisu tarpeeseesi.

Ota yhteyttä
Rahoitusneuvojaan


Pekka Pistokoski

Pekka Pistokoski

Vt. liiketoimintajohtaja, hallituksen jäsen

Soita 040 939 3398
Lähetä sähköpostia