Julkaistu: 10.03.2025
Rahoitusneuvoja järjesti mittavan rahoituksen New Steel Groupin tuotannon modernisointiin

New Steel Group tekee teräsrakenteita tuulivoimaloiden voimansiirtolaitteista erikoishammaspyöriin, pilareihin ja metsäkoneiden runkoihin.
Rahoitusneuvoja järjesti New Steel Groupille 2,5 miljoonan euron rahoituksen, jonka avulla yhtiö modernisoi tuotantoa sekä kasvattaa uuden tuotannon kapasiteettia. ”Rahoitusneuvoja valmisteli kattavat materiaalit rahoittajia varten ja vei neuvottelut läpi aikataulussa. Rahoitusneuvojan apu vapautti oman aikani liiketoiminnan kehittämiseen”, kertoo konsernin toimitusjohtaja Jarno Surakka.
New Steel Group on vaativiin hitsattuihin ja koneistettuihin teräsrakenteisiin erikoistunut suomalainen asiantuntija- ja palveluyritys. Konserniin kuuluu neljä yritystä ja yhtiön liikevaihto on 10-15 miljoonaa euroa. Alihankintateollisuuteen keskittyneen yhtiön tuotanto toimii Outokummussa ja Joroisissa.
Yrityksen tavoitteena on jatkuva kasvu ja toimintojen kehittäminen, minkä vuoksi investointeja tehdään säännöllisesti. Merkittävän teknologisen harppauksen yhtiö otti vuonna 2019 investoimalla tuotannon modernisointiin ja uuden tuotantokapasiteetin kasvattamiseen.
— Sen jälkeen mietimme jatkokehitystä tavoitteena uudistaa tuotantotapa tehokkaammaksi muun muassa robotiikan ja miehittämättömien työvuorojen avulla. Tälle investoinnille aloimme kartoittaa erilaisia rahoitusvaihtoehtoja, Surakka kertoo.
New Steel Groupin uudet investointisuunnitelmat vaativat toteutuakseen mittavaa rahoitusta. Yhtiöllä oli valmiina suunnitelmat ja laskelmat investointia varten.
— Etsimme rahoitusvaihtoehtoja useammalta taholta ja hyvin pian totesimme, että on järkevää turvautua ulkopuolisen rahoituskumppanin apuun.
Jarno Surakka otti yhteyttä Rahoitusneuvojaan, koska omat aikaresurssit eivät riittäneet rahoitusvaihtoehtojen selvittämiseen.
— Rahoitusmarkkina on muuttunut huomattavasti viimeisen kymmenen vuoden aikana ja vaatimukset ovat kasvaneet. Enää ei riitä, että hankitaan kone ja tehdään sopimus. Nyt rahoittajat vaativat tarkat ennusteet myös konsernin taseesta, tuloksesta ja tulevaisuuden suunnitelmista, Jarno Surakka kertoo.
Pankit ovat olleet varovaisia rahoituksen myöntämisessä haastavan markkinatilanteen vuoksi. Jarno Surakan mukaan Rahoitusneuvojasta oli suuri apu prosessin eteenpäinviemisessä, koska useamman tahon koordinointi ja materiaalin tuottaminen vie aikaa.
— Rahoitusneuvoja vei neuvottelut läpi aikataulussa ja piti meidät ajan tasalla vaihtoehdoista, joiden perusteella pystyimme tekemään päätöksiä vaivattomasti, Surakka kiittelee.
Lopputuloksena rahoitus järjestyi kahdelta eri taholta.
— Jos tulevaisuudessa tarvitsemme vastaavaa apua, tiedämme, kenelle soittaa. Rahoitusneuvojan asiantuntemus oli meille todella arvokasta, Surakka summaa.
Investointihanke käynnistyy kuluvana vuonna ja tavoitteena on saada kaikki muutokset valmiiksi vuoden 2026 alkuun mennessä. Uusien investointien myötä yritys pystyy entistä paremmin vastaamaan asiakkaidensa tarpeisiin ja kehittämään tuotantoaan entistä tehokkaammaksi.

Rahoitusmarkkinan muuttuneet vaatimukset

Rahoitus järjestyi ammattimaisesti ja aikataulussa